| Käytiin retkeilemässä Dundalkissa ja tällä kertaa suomalaisista mukaan lähti Emma |
Viime viikko (26.10.-1.11.) oli täällä midterm break eli ensimmäinen loma on nyt takana. Oli mukavaa saada vihdoinkin vähän vapaata koulusta, onhan tässä jo syyskuu ja lokakuu jaksettu mennä ilman mitään taukoja. Ennen midterm breakiä käytiin myös Dundalkissa mistä on noi kaksi ensimmäistä kuvaa. Päästiin päiväks shoppailemaan ja yllättäen taas kerran lähti mukaan pari paperipussillista vaatteita Penney'sistä ja Starbucksissakin piti tottakai käydä.
Tiistaina suunnattiin kohti Dublinia, jossa sitten koko päivä shoppailtiin ja yllättäen muutama tunti vierähti nopeasti Dublinin isossa Penney'sissä. Muutenkin kierrettiin Dublinia ja sain jo ensimmäiset joululahjatkin ostettua. Kerrankin oon ajoissa liikkeellä, yleensä joululahjojen osto jää mulla parille viimeselle viikolle ennen joulua.
Torstaina lähdettiin Beech Hill Collegen järjestämälle kahden päivän reissulle Giants Causewaylle. Päästiin onneks matkalle mukaan vaikka ei kyseisessä koulussa ollakkaan, kiitos meidän host äidin. Giants Causeway on tosi upee paikka, päästiin Jennin kanssa harrastamaan parkouria kallioilla ja muutenkin tuli käveltyä tosi paljon. Jos vaan on ikinä mahdollisuutta lähteä katsomaan kyseistä paikkaa niin suosittelen erittäin lämpimästi, on matkan arvoinen paikka. Illemmalla saavuttiin pienelle hostellille joka oli siinä ihan lähellä. Paikan omistaja oli irlantilaiseen tapaan myöhässä, joten meillä oli aikaa käydä meren rannalla, joka oli ihan hostellin vieressä. En ois ite uskonut käveleväni paljain jaloin rannalla lokakuun lopulla, mutta sekin tuli koettua eikä edes ollut kylmä :D kirjoitettiin myös upea teksti rantahiekkaan joka ikävä kyllä oli nousuveden takia aamulla pyyhkiytynyt pois. Kun sitten vihdoin päästiin huoneisiin oli aika alkaa valmistamaan päivällistä. Me päätettiin tehdä meidän beans on toast heti alkuun jotta oltais valmiita ennenkuin kaikki muut tunkee keittiöön. Tää oli ihan hyvä idea, sillä keittiö oli aika kaaos kun me oltiin jo valmiita. Paljon espanjalaisia yhdessä pienessä keittiössä ei oo hyvä idea.. Seuraavana aamuna jatkettiin matkaa ja illalla saavuttiin vihdoinkin takas Monaghaniin. Vähän väsytti ja jalkoihin sattu mutta oli silti hieno reissu.
Lauantaina oli halloween ja koko keskusta oli täynnä pelottavasti pukeutuneita lapsia. Me päätettiin mun host siskon ja meidän kaverin kanssa juhlistaa halloweenia suuntaamalla ensin Apache pizzaan pizzalle ja sitten Monaghanin ostoskeskuksen eteen katsomaan ilotulituksia. Täällä ilotulitusten myynti on laitonta, joten ei ollut mitkään kauheen isot ilotulitukset, mutta olihan se nyt parempi kuin ei mitään. Saatiin myös ilmaista teetä ja kurpitsakeittoo joten oli ihan worth going.
Lomaviikolla tuli myös täyteen meidän kaks ensimmäistä kuukautta Monaghanissa ja aika on kyllä alkanut kulumaan tosi nopeesti. Tää paikka tuntuu joka päivä enemmän ja enemmän kodilta eikä kielenkään kanssa oo enää oikeestaan mitään ongelmia. Koulukin sujuu nykyään hyvin, vieläkin tulee paljon läksyjä ja testejä, mutta jos niistä on tähänkin asti selvitty niin eiköhän niistä selvitä jatkossakin :)
~Janna